Miksi henkirikoksen uhrin omainen joutuu kokemaan taloudellista tappiota kokemansa trauman johdosta?
Uusimaa-lehdessä julkaistiin eilen henkirikoksessa kuolleen henkilön omaisten mielipidekirjoitus joka henki niin suurta surua omaisen menetyksestä kuin oikeutettua katkeruutta oikeusjärjestelmää kohtaan. Perhe on surun ja trauman lisäksi joutunut kärsimään kohtuuttoman tuntuista taloudellista tappiota, kun oikeudenkäyntikuluja, läheisen omaisuuden hoito- ja myyntikuluja sekä terveydenhoito- ja terapiakuluja on kertynyt maksettavaksi. Tämä on Huoma - Henkirikoksen uhrien läheiset ry:n jäsenistössä valitettavan tuttu tarina
Valtiokonttori korvaa rikoksen uhreille tuomioistuimen määräyksen mukaisia korvauksia, mikäli rikoksen tekijä on vähävarainen tai varaton. Aikaisemmin Valtiokonttori maksoi myös kärsimyskorvauksia henkirikoksessa menehtyneiden henkilöiden läheisille, mutta rikoslakiin vuonna 2006 tehdyn muutoksen jälkeen näitä korvauksia ei enää ole maksettu. Koska rikoksen tekijät ovat usein varattomia, uhreille määrätyt kärsimyskorvaukset jäävät kokonaan saamatta.
Aikaisemmin kärsimyskorvauksilla pystyttiin korvaamaan esimerkiksi uhrin omaisille syntyneen trauman hoitoa psykoterapian avulla. Kärsimyskorvauksen poistumisen jälkeen vuonna 2006 psykoterapian saaminen yritettiin turvata siten, että terapiakorvauksia voi hakea Valtiokonttorilta, mikäli psykoterapia on mainittu tuomioistuimen päätöslauselmassa. Oikeudessa tekijää ei voi kuitenkaan määrätä korvaamaan psykoterapia, koska käytännössä trauman paranemisprosessi ei voi alkaa, eikä täten myöskään psykoterapiaa voi käynnistää ennen oikeudenkäyntien päättymistä. Korvauksia voi määrätä vain jo syntyneistä kustannuksista, joten psykoterapiakulu katsotaan ennenaikaiseksi.
Totuus kuitenkin on, että moni läheisensä henkirikoksessa menettänyt kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä, masennuksesta tai ahdistuneisuudesta vielä vuosia tapahtuneen jälkeen (Poijula, 2010) eikä pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminenkaan ole tavatonta. Niin taloudellisten, kuin henkistenkin voimavarojen puute monesti johtaa siihen, että läheinen jää vaille pätevää ammattiapua.
Henkirikoksen uhrien läheisten avunsaantia on pyritty turvaamaan viime vuonna voimaan tulleella EU:n uhridirektiivillä. Ohjaaminen tukipalveluihin onkin empiirisen kokemuksemme mukaan hivenen parantunut. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä niin kauan, kuin omaiset joutuvat kärsimään suuria taloudellisia tappioita muun muassa siksi, ettei traumaterapiaa pystytä laskemaan kärsimyskorvauksissa maksettaviin kuluihin, "käytännössä uhrin omaiset joutuvat maksamaan murhasta", niin kuin Uusimaa-lehden mielipidekirjoituksessa omaiset asian ilmaisevat.
Terhi Kantanen
Huoma ry:n kriisi- ja vapaaehtoistyön koordinaattori
(Lähde: Poijula, S. 2010. Henkirikosuhrien perheenjäsenten selviytyminen, mielenterveys ja kokemukset tuesta ja palveluista. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 21)
Valtiokonttori korvaa rikoksen uhreille tuomioistuimen määräyksen mukaisia korvauksia, mikäli rikoksen tekijä on vähävarainen tai varaton. Aikaisemmin Valtiokonttori maksoi myös kärsimyskorvauksia henkirikoksessa menehtyneiden henkilöiden läheisille, mutta rikoslakiin vuonna 2006 tehdyn muutoksen jälkeen näitä korvauksia ei enää ole maksettu. Koska rikoksen tekijät ovat usein varattomia, uhreille määrätyt kärsimyskorvaukset jäävät kokonaan saamatta.
Aikaisemmin kärsimyskorvauksilla pystyttiin korvaamaan esimerkiksi uhrin omaisille syntyneen trauman hoitoa psykoterapian avulla. Kärsimyskorvauksen poistumisen jälkeen vuonna 2006 psykoterapian saaminen yritettiin turvata siten, että terapiakorvauksia voi hakea Valtiokonttorilta, mikäli psykoterapia on mainittu tuomioistuimen päätöslauselmassa. Oikeudessa tekijää ei voi kuitenkaan määrätä korvaamaan psykoterapia, koska käytännössä trauman paranemisprosessi ei voi alkaa, eikä täten myöskään psykoterapiaa voi käynnistää ennen oikeudenkäyntien päättymistä. Korvauksia voi määrätä vain jo syntyneistä kustannuksista, joten psykoterapiakulu katsotaan ennenaikaiseksi.
Totuus kuitenkin on, että moni läheisensä henkirikoksessa menettänyt kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä, masennuksesta tai ahdistuneisuudesta vielä vuosia tapahtuneen jälkeen (Poijula, 2010) eikä pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminenkaan ole tavatonta. Niin taloudellisten, kuin henkistenkin voimavarojen puute monesti johtaa siihen, että läheinen jää vaille pätevää ammattiapua.
Henkirikoksen uhrien läheisten avunsaantia on pyritty turvaamaan viime vuonna voimaan tulleella EU:n uhridirektiivillä. Ohjaaminen tukipalveluihin onkin empiirisen kokemuksemme mukaan hivenen parantunut. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä niin kauan, kuin omaiset joutuvat kärsimään suuria taloudellisia tappioita muun muassa siksi, ettei traumaterapiaa pystytä laskemaan kärsimyskorvauksissa maksettaviin kuluihin, "käytännössä uhrin omaiset joutuvat maksamaan murhasta", niin kuin Uusimaa-lehden mielipidekirjoituksessa omaiset asian ilmaisevat.
Terhi Kantanen
Huoma ry:n kriisi- ja vapaaehtoistyön koordinaattori
(Lähde: Poijula, S. 2010. Henkirikosuhrien perheenjäsenten selviytyminen, mielenterveys ja kokemukset tuesta ja palveluista. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 21)
Kommentit
Lähetä kommentti