Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry

Maalis-huhtikuussa 2020 Huoma järjesti yhdessä Poliisiammattikorkeakoulun ja Poliisihallituksen kanssa Kuolinviesti ja omaisen kohtaaminen -kiertueen, jonka tavoitteena oli parantaa kriisituen saavuttavuutta. Kiertueen tapahtumiin osallistui yhdeksällä paikkakunnalla yhteensä noin 150 ammattilaista, pääasiassa poliiseja sekä kriisityöntekijöitä sosiaali- ja terveydenhuollosta, seurakunnista ja järjestöistä. Tilaisuuksissa katsottiin Silmästä silmään -dokumenttielokuva, sekä käytiin keskustelua k unkin alueen toimintamalleista äkillisen kuolemantapauksen sattuessa. Huoman keräämien palautteiden mukaan tilaisuudet antoivat osallistujille vahvistusta ja tukea omaan työhön. Moniammatillinen keskustelu auttoi selkiyttämään palvelukokonaisuutta omalla alueella ja antoi “kasvoja nimille”. Kohtaamisen koettiin olevan omiaan madaltamaan kynnystä ottaa yhteyttä toisiin ammattilaisiin yli sektorirajojen. Ylikonstaapeli Marko Lehtoranta Poliisiammattikorkeakoulusta näkee kiertueen tärkeimmäksi t

Vertaistukiryhmät ja viikonloput ovat monille henkirikoksen uhrien läheisille raskaita, mutta tärkeitä kanavia päästä jakamaan ajatuksia niiden ihmisten kanssa, joilla on sama kokemus. Se on tärkeää ja voimaannuttavaa. Se on kuin toinen perhe, jossa sinua ymmärretään, eikä sun tarvi selitellä. Poikani menetti isänsä henkirikoksen uhrina keväällä 2017. Vuotta myöhemmin hän oli mukana ensimmäisellä vertaistukiviikonlopulla. Sillä aikaa, kun aikuisilla oli ohjattua toimintaa, lapsilla oli lapsenvahti ja he touhusivat omiaan. Vaikka lasten ohjelmaan ei kuulunut mitään varsinaista surun käsittelyä, poikani koki tämän viikonlopun erittäin tärkeäksi, ja ne aikuiset ihmiset, vertaiset, tulivat hänelle todella tärkeiksi. Hänet otettiin huomioon ja hän sai olla kokemuksensa kanssa avoimesti. Hän muistelee siellä olleita ihmisiä edelleen. Hän totesikin jossain vaiheessa muutamalle ryhmäläiselle: "Ei meistä kukaan täällä olisi, jos meiltä ei joku olisi kuollut". Sen viikonlopun jälke

Huoman ruotsalainen sisarjärjestö RAV - Riksorganisationen för anhöriga till våldsdödade jakoi keväällä allas.se-lehden verkkosivuilla julkaistun ruotsalaisen artikkelin, jossa puhuttiin lastensurmista. Kevyemmän uutisjutun kautta löysin Medicinsk Vetenskap -lehdessä vuonna 2014 julkaistun artikkelin Ruotsissa 2000-luvulla tehdyistä tutkimuksista, joissa on yritetty selvittää, miksi lastensurmia tapahtuu. Koska Pohjoismaiden kulttuuri ja yhteiskunta ovat melko samankaltaisia ja maallikkojärjellä ajatellen tutkimuksen tulokset olisivat sovellettavissa Suomeen, käänsin artikkelin ydinasiat Huoman blogiin. Ensinnä kerrotaan tutkimuksesta ( Henrik Lysell jne), jossa yli 35 vuoden ajan kerätystä aineistosta yritettiin löytää yhdistäviä tekijöitä lapsensa surmanneiden vanhempien välillä. Vuosina 1973-2008 oli lapsen surmasta tuomittu Ruotsissa 151 vanhempaa, vanhempiensa surmaamia lapsia oli 184. Yllättävästi tässä tutkimuksessa vanhempien päihteidenkäyttö ei erityisesti näyttänyt olev

Poikamme otettiin meiltä pois 26. huhtikuuta vuonna 2017. Kirjoittaessani tätä on vuosipäivä ja kyyneleiden aika. Poikamme kohtaloksi koitui hänen oma naapurinsa. Kaikki tuo tuska poikamme menetyksen ja muiden vastoinkäymisten ohella ryöpsähti oikein hyökyaallon lailla päällemme. Olimme voimattomia kyynelvirran edessä. Rakkaamme tappaja sai teostaan kymmenen vuoden tuomion. Suruviestistä alkoi meidän ikävän ”elinkautisemme”. En usko, että koskaan voi unohtaa. Anteeksiantaminen on epätodennäköistä. Ihminen on kuitenkin yhdenlainen selviytyjä. Niinpä mekin halusimme järjestää pojallemme laadukkaat hautajaiset. Laitoimme pojalle hyvästeiksi vielä ”taivassukat” jalkaan. Muistamme, kuinka kylmät ne hentoiset jalat olivatkaan. Muutaman kuukauden päästä huomasimme, että henkistä ja fyysistäkin apua ei oikein löydy mistään. Monella on teorioita, mutta käytäntö ei toimi. Esimerkiksi suruviestin tuominen tapahtui ainoastaan poliisin toimesta. Kyllä siinä olisi saanut olla joku surun ja

Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee, ja näin illan tummetessa, metsä meille kuiskailee. Tuttu laulu ainakin partiolaisille vai mitä? Syksyn sade ropisee, koivun lehti havisee. Yhdessä rakkaitamme muistelemme, Teille viestimme kirjoittelimme. Ihanaa on muistella Teitä, kun me vaellamme täällä omia teitä. Silmäkulmat kostuvat kyyneleistä, se on merkkinä monista enkeleistä. Välillä tuuli on leppoisan lempeä huoneittemme vuoteet ovat pehmeitä, Niin monin sanoin, kertomuksin. Joko yksin tai yhdessä ajatuksin. Pian viikonloppumme päättyvi, ja kotimatka alkavi. Nyt meillä on aikaa vielä yhdessä olla hetki. Tämä on meille syksyinen retki. Kauniit kirjoitukseni haluan jokaiselle antaa, tahtoisin teitä sylissäni kantaa. Käsivarteni eivät riitä kaikkeen tähän, eikä se olekaan ihan vähän. Tiedämme, että jatkossakin tapaamme ja sitten taas halaamme. Pirkko Köngäs 15.9.2018 Kaisankoti, Espoo

Rikosuhripäivystys (RIKU) alkoi syksyn 2018 aikana koota tehokkaasti henkirikoksen uhrien läheisten auttamiseen tarkoitettuja yhteistyöverkostoja. Useat alueverkostot ovat pyytänyt Huomaa mukaan verkostoihin ja mukaan on menty, mikäli kohtuullisen välimatkan päässä on ollut Huoman edustajaksi sopivia henkilöitä. RIKUlla on palvelupisteitä 31 paikkakunnalla, joten ihan kaikkiin verkostoihin ei Huomalla riitä resurssit osallistua. Oulun toimisto osallistuu lähialueiden verkostotapaamisiin, ja muiden alueiden verkostoihin mennään silloin, kun niiden aikataulut sopivat yksiin muiden matkojemme kanssa. Toimiston lisäksi Huoman edustajina verkostoissa hallituksen jäseniä ja vertaistukiryhmien ohjaajia. Itse olin syyskuussa mukana Raahen RIKUn tukiverkoston ensimmäisessä tapaamisessa, jossa RIKUn toiminnanohjaaja Päivi Kiiskilän kutsumana paikalle oli saapunut myös poliisin, aikuissosiaalityön, Raahen seurakunnan ja terveyskeskuspäivystyksen edustajat. Raahe on pienehkö Perämeren rannalla

Ryhmämme tapasi kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelän vapaamuotoisen keskustelun merkeissä. Tapaamisen tarkoituksena oli terveisien lähettäminen päättäjille eduskuntaan henkirikosten uhrien omaisten saamien tukitoimien osalta. Päättäjiä on syytä muistuttaa asian tärkeydestä säännöllisin välein, jottei tiedonkulku katkeaisi päättäjien vaihtuessa. Ryhmäläiset toivat esille kokemuksiaan saamastaan shokkivaiheen ”hoidosta ja hoitamattomuudesta”: alkuvaiheessa pitäisi omaisen itse hakeutua kriisiavun piiriin. Tieto omaisen kohtaamasta kuolemasta on ”täysi tyrmäys”, jolloin avun hakeminen on useimmilla jäänyt tekemättä. Poliisin tuotua viestin tapahtumasta, jää omainen ahdistuksensa kanssa yksin. Tarvitaan matalan kynnyksen kriisiapua – mieluummin tarjottuna, jos omainen ei jaksa itse hakeutua kriisiapuun. Median tiedotus räikeillä otsikoilla alkaa, ennen kuin tapauksen tutkinta on edes kunnolla alkanut. Omaisen on alussa elettävä tapahtuman kanssa hetkestä toiseen – tässä vaiheessa oli