Voimaannuttava vertaistuki lapselle



Vertaistukiryhmät ja viikonloput ovat monille henkirikoksen uhrien läheisille raskaita, mutta tärkeitä kanavia päästä jakamaan ajatuksia niiden ihmisten kanssa, joilla on sama kokemus. Se on tärkeää ja voimaannuttavaa. Se on kuin toinen perhe, jossa sinua ymmärretään, eikä sun tarvi selitellä.

Poikani menetti isänsä henkirikoksen uhrina keväällä 2017. Vuotta myöhemmin hän oli mukana ensimmäisellä vertaistukiviikonlopulla. Sillä aikaa, kun aikuisilla oli ohjattua toimintaa, lapsilla oli lapsenvahti ja he touhusivat omiaan. Vaikka lasten ohjelmaan ei kuulunut mitään varsinaista surun käsittelyä, poikani koki tämän viikonlopun erittäin tärkeäksi, ja ne aikuiset ihmiset, vertaiset, tulivat hänelle todella tärkeiksi. Hänet otettiin huomioon ja hän sai olla kokemuksensa kanssa avoimesti. Hän muistelee siellä olleita ihmisiä edelleen. Hän totesikin jossain vaiheessa muutamalle ryhmäläiselle: "Ei meistä kukaan täällä olisi, jos meiltä ei joku olisi kuollut". Sen viikonlopun jälkeen syntyi toive siitä, että päästään vielä joskus lapsille kohdennettuun viikonloppuun.

Lasten viikonloppu toteutui syksyllä 2019. Poika oli monesti ensimmäisen viikonlopun jälkeen kysellyt, että koska mennään uudestaan, ja oli asiasta kovin innoissaan. Pieni harmistus ennen lähtöä tuli, kun selvisi, että paikalla ei ole muita poikia. Matkaan lähdettiin kuitenkin avoimin mielin.

Ensimmäisenä käytiin päivällisellä. Poika oli kovasti keskusteluissa mukana ja mä näin, että hänellä on hyvä olla, vaikka vähän jännittää. Sitten päästiin tutustumaan muihin perheisiin. Lapset jäivät omaan ryhmään ja ensimmäisen puolen tunnin jälkeen oli selvää, että he ovat todella tiivis porukka. Nyt pojalla oli omia ihmisiä, joiden seurassa ei tarvitse kokea olevansa kummajainen. Koska hänellä ei ole lähipiirissä muita, jotka ovat samanlaisen menetyksen kokeneet, niin tämä oli hänelle tärkeä kokemus. Lasten ryhmä söi yhdessä, odotti toisiaan minne mentiinkin ja kylpylässäkin olivat tiiviisti toistensa seurassa. Ei hän enää muita lapsia, eikä edes niitä poikia huomannut eikä kaipaillut.

Viikonloppuun mahtui rankkojakin juttuja, kun asioita käsiteltiin, mutta ilmapiiri oli hyvä. Toisten lasten seurassa omani uskalsi olla oma itsensä. Sellaista sielujen sympatiaa oli ihana äitinä katsella, vapautunutta olemista.

Reissun jälkeen lapsi on ollut helpottuneempi, ja tämän kokemuksen arvokkuuden olen kyllä huomannut. Lasten ryhmää poika on jäänyt muistelemaan, joten toivottavasti vielä joskus kohtaavat.

Jatketaan elämää kaiken surun ja menetyksen jälkeen päivä ja hetki kerrallaan, ja yritetään nauttia parhaamme mukaan elämän pienistä iloista. :)


Jonna
Huoman kokemusasiantuntija


Huom. Lisää Jonnan ajatuksia ja kokemuksia voi lukea vuoden 2020 ensimmäisestä Huoma-lehdestä. Lehti lähetetään kaikille jäsenille, myös kannatus- ja yhteisöjäsenille. Nyt kannattaa siis liittyä Huoman jäseneksi!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi vanhempi surmaa lapsensa?

Lapsemme poistui tähtiin, mutta silti hän on keskuudessamme