Miksi vanhempi surmaa lapsensa?
Huoman ruotsalainen sisarjärjestö RAV - Riksorganisationen för anhöriga till våldsdödade jakoi keväällä allas.se-lehden verkkosivuilla julkaistun ruotsalaisen artikkelin, jossa puhuttiin lastensurmista. Kevyemmän uutisjutun kautta löysin Medicinsk Vetenskap -lehdessä vuonna 2014 julkaistun artikkelin Ruotsissa 2000-luvulla tehdyistä tutkimuksista, joissa on yritetty selvittää, miksi lastensurmia tapahtuu. Koska Pohjoismaiden kulttuuri ja yhteiskunta ovat melko samankaltaisia ja maallikkojärjellä ajatellen tutkimuksen tulokset olisivat sovellettavissa Suomeen, käänsin artikkelin ydinasiat Huoman blogiin.
Ensinnä kerrotaan tutkimuksesta (Henrik Lysell jne), jossa yli 35 vuoden ajan kerätystä aineistosta yritettiin löytää yhdistäviä tekijöitä lapsensa surmanneiden vanhempien välillä. Vuosina 1973-2008 oli lapsen surmasta tuomittu Ruotsissa 151 vanhempaa, vanhempiensa surmaamia lapsia oli 184.
Yllättävästi tässä tutkimuksessa vanhempien päihteidenkäyttö ei erityisesti näyttänyt olevan yhteydessä lastensurmiin, vaikka se yleisesti lisää väkivaltarikollisuutta. Myöskään sukupuolissa ei näkynyt eroja; sekä äidit että isät olivat edustettuina tutkimuksessa tasapuolisesti.
Yhdistäviäkin tekijöitä löytyi. Useilla lapsensa surmaamisesta tuomituilla vanhemmilla oli taustalla hoitojaksoja psykiatrisessa sairaalassa, erityisesti masennus, psykoosi ja persoonallisuushäiriöt olivat yleisiä lapsensa surmanneilla vanhemmilla. Myös aiemmat itsemurhayritykset olivat yhteydessä lapsensurmiin: noin 42% tutkituista vanhemmista oli tehnyt itsemurhan lapsensa surmaamisen jälkeen.
Erikoista oli, että suurimmassa osassa tässä tutkimuksessa tarkastelluista tapauksista surmaaja oli biologinen vanhempi. Muiden tutkimusten mukaan kuitenkin uusperheissä elävä lapsi on tilastollisesti suuremmassa riskissä joutua väkivallan uhriksi kuin ydinperheessä kasvava.
Hans Temrin on useissa tieteellisissä julkaisuissa tarkastellut evoluutiobiologian näkökulmasta lapsensurmia, joissa tekijä on ollut vanhempi. Vuosien 1965-1999 aineistosta tehdyssä kohorttitutkimuksessa oli todettavissa muun muassa, että väkivaltatuomiot olivat tuplasti yleisempiä uusperheissä kuin ydinperheissä elävillä vanhemmilla. Vanhemman aikaisempi rikostausta oli selvästi yhteydessä lastensurmiin. Sillä, oliko surmattu lapsi surmaajan biologinen lapsi vai lapsipuoli, ei todettu olevan vaikutusta.
Tutkimuksen perusteella lapset joutuivat uhriksi yleisemmin vanhempien keskinäisten ongelmien vuoksi tai vanhemman itsemurhan seurauksena. Vain 15-20 prosentissa surman syy oli nimenomaan lapseen kohdistunut aggressio.
Artikkelissa todetaan, että vaikka tutkimuksissa on löydetty joitain riskitekijöitä, pitää kuitenkin muistaa, että lapsensurma on äärimmäisen harvinaista Ruotsissa, kuten myös Suomessa. Vaikka esimerkiksi tietyt psyykkiset sairaudet ja itsetuhoisuus näyttäytyivät riskitekijöinä, suurin osa mielenterveysongelmista kärsivistä henkilöistä ei ikinä yrittäisi surmata lastaan. Joitain lastensurmia voitaisiin kuitenkin ehkä estää, jos hoitavat tahot ottaisivat lapset ja lastenhoidon rohkeasti puheeksi itsetuhoisten vanhempien kanssa keskustellessaan. Tähän tulokseen on tultu myös kotimaisessa tutkimuksessa vuonna 2009. Tutkimuksessa todetaan myös, että lapseen kohdistuneita henkirikoksia voi ehkäistä tukemalla vanhempia erotilanteissa.
Terhi Kantanen
Huoma ry:n kriisi- ja vapaaehtoistyön koordinaattori
Lähteet:
Leifler, K.S.: Vem dödar sitt eget barn?, artikkeli Medicinsk Vetenskap-lehden numerossa 1/2014
Lysell H, Runeson B, Lichtenstein P, Långström N., Risk factors for filicide and homicide: 36-year national matched cohort study, 2013
Temrin H, Nordlund J, Sterner H., Are stepchildren over-represented as victims of lethal parental violence in Sweden? 2004
Putkonen H, Weizmann-Henelius G, Eronen M, Vanhempiensa lapsiin kohdistamat henkirikokset Suomessa. 2009
Lehti M, Henkirikoskatsaus 2019
Ensinnä kerrotaan tutkimuksesta (Henrik Lysell jne), jossa yli 35 vuoden ajan kerätystä aineistosta yritettiin löytää yhdistäviä tekijöitä lapsensa surmanneiden vanhempien välillä. Vuosina 1973-2008 oli lapsen surmasta tuomittu Ruotsissa 151 vanhempaa, vanhempiensa surmaamia lapsia oli 184.
Yllättävästi tässä tutkimuksessa vanhempien päihteidenkäyttö ei erityisesti näyttänyt olevan yhteydessä lastensurmiin, vaikka se yleisesti lisää väkivaltarikollisuutta. Myöskään sukupuolissa ei näkynyt eroja; sekä äidit että isät olivat edustettuina tutkimuksessa tasapuolisesti.
Yhdistäviäkin tekijöitä löytyi. Useilla lapsensa surmaamisesta tuomituilla vanhemmilla oli taustalla hoitojaksoja psykiatrisessa sairaalassa, erityisesti masennus, psykoosi ja persoonallisuushäiriöt olivat yleisiä lapsensa surmanneilla vanhemmilla. Myös aiemmat itsemurhayritykset olivat yhteydessä lapsensurmiin: noin 42% tutkituista vanhemmista oli tehnyt itsemurhan lapsensa surmaamisen jälkeen.
Erikoista oli, että suurimmassa osassa tässä tutkimuksessa tarkastelluista tapauksista surmaaja oli biologinen vanhempi. Muiden tutkimusten mukaan kuitenkin uusperheissä elävä lapsi on tilastollisesti suuremmassa riskissä joutua väkivallan uhriksi kuin ydinperheessä kasvava.
Hans Temrin on useissa tieteellisissä julkaisuissa tarkastellut evoluutiobiologian näkökulmasta lapsensurmia, joissa tekijä on ollut vanhempi. Vuosien 1965-1999 aineistosta tehdyssä kohorttitutkimuksessa oli todettavissa muun muassa, että väkivaltatuomiot olivat tuplasti yleisempiä uusperheissä kuin ydinperheissä elävillä vanhemmilla. Vanhemman aikaisempi rikostausta oli selvästi yhteydessä lastensurmiin. Sillä, oliko surmattu lapsi surmaajan biologinen lapsi vai lapsipuoli, ei todettu olevan vaikutusta.
Tutkimuksen perusteella lapset joutuivat uhriksi yleisemmin vanhempien keskinäisten ongelmien vuoksi tai vanhemman itsemurhan seurauksena. Vain 15-20 prosentissa surman syy oli nimenomaan lapseen kohdistunut aggressio.
Artikkelissa todetaan, että vaikka tutkimuksissa on löydetty joitain riskitekijöitä, pitää kuitenkin muistaa, että lapsensurma on äärimmäisen harvinaista Ruotsissa, kuten myös Suomessa. Vaikka esimerkiksi tietyt psyykkiset sairaudet ja itsetuhoisuus näyttäytyivät riskitekijöinä, suurin osa mielenterveysongelmista kärsivistä henkilöistä ei ikinä yrittäisi surmata lastaan. Joitain lastensurmia voitaisiin kuitenkin ehkä estää, jos hoitavat tahot ottaisivat lapset ja lastenhoidon rohkeasti puheeksi itsetuhoisten vanhempien kanssa keskustellessaan. Tähän tulokseen on tultu myös kotimaisessa tutkimuksessa vuonna 2009. Tutkimuksessa todetaan myös, että lapseen kohdistuneita henkirikoksia voi ehkäistä tukemalla vanhempia erotilanteissa.
Terhi Kantanen
Huoma ry:n kriisi- ja vapaaehtoistyön koordinaattori
Lähteet:
Leifler, K.S.: Vem dödar sitt eget barn?, artikkeli Medicinsk Vetenskap-lehden numerossa 1/2014
Lysell H, Runeson B, Lichtenstein P, Långström N., Risk factors for filicide and homicide: 36-year national matched cohort study, 2013
Temrin H, Nordlund J, Sterner H., Are stepchildren over-represented as victims of lethal parental violence in Sweden? 2004
Putkonen H, Weizmann-Henelius G, Eronen M, Vanhempiensa lapsiin kohdistamat henkirikokset Suomessa. 2009
Lehti M, Henkirikoskatsaus 2019
Kommentit
Lähetä kommentti