Huoma mukana RIKUn verkostoissa

Rikosuhripäivystys (RIKU) alkoi syksyn 2018 aikana koota tehokkaasti henkirikoksen uhrien läheisten auttamiseen tarkoitettuja yhteistyöverkostoja. Useat alueverkostot ovat pyytänyt Huomaa mukaan verkostoihin ja mukaan on menty, mikäli kohtuullisen välimatkan päässä on ollut Huoman edustajaksi sopivia henkilöitä. RIKUlla on palvelupisteitä 31 paikkakunnalla, joten ihan kaikkiin verkostoihin ei Huomalla riitä resurssit osallistua. Oulun toimisto osallistuu lähialueiden verkostotapaamisiin, ja muiden alueiden verkostoihin mennään silloin, kun niiden aikataulut sopivat yksiin muiden matkojemme kanssa. Toimiston lisäksi Huoman edustajina verkostoissa hallituksen jäseniä ja vertaistukiryhmien ohjaajia.

Itse olin syyskuussa mukana Raahen RIKUn tukiverkoston ensimmäisessä tapaamisessa, jossa RIKUn toiminnanohjaaja Päivi Kiiskilän kutsumana paikalle oli saapunut myös poliisin, aikuissosiaalityön, Raahen seurakunnan ja terveyskeskuspäivystyksen edustajat. Raahe on pienehkö Perämeren rannalla sijaitseva teollisuuskaupunki, joka ulkoisesti vaikuttaa aika rauhalliselta. 1990-luvulla kaupunki tuli surullisen kuuluisaksi huumeongelmastaan, ja tuon ajan seurauksia maksetaan tänä päivänäkin. Poliisin edustaja kertoi tilaisuudessa, että Raahen pieni poliisilaitos on ollut erityisesti viimeisen vuoden aikana kovilla kaupungissa tapahtuneiden väkivallantekojen ja henkirikosten vuoksi.

Kaikki kokouksen osallistujat kokivat verkoston kokoamisen tarpeelliseksi. Tapaaminen tutustutti toisiinsa eri organisaatioiden edustajat ja selkeytti sitä, mitä kukin tekee. Konkreettisena toimena verkosto kokosi luettelon apua tarjoavista tahoista Raahen seudulla. Luetteloon kirjattiin aivan henkilötasolla sellaiset ammattilaiset, jotka osaavat auttaa henkirikoksen uhrin läheisiä.

Jokainen auttaja näkee henkirikoksen uhrin läheisen tilanteen oman ammattinsa tuomasta näkökulmasta. Verkostossa oli yhteinen ymmärrys siitä, että omaisten varhain alkava ja riittävän pitkään kestävä tukeminen on välttämätöntä. Riittävällä ja oikea-aikaisella tuella voi kauheassa tilanteessa pyrkiä minimoimaan inhimillistä kärsimystä.


Terhi Kantanen
Huoma ry:n kriisi- ja vapaaehtoistyön koordinaattori


(Kirjoitus on julkaistu aiemmin Huoman jäsenlehdessä 1/2019. Samassa yhteydessä julkaistiin myös RIKUn johtajien kirjoittamat laajemmat artikkelit. Ne ovat luettavissa myös verkossa RIKU-lehden numerossa 3/2018.)

Kommentit